Kasvot painavat kolme kiloa
kielen alta
löytyy kahdenkympin seteli.

Minun elämäni on krapulan varjostama. Heittäydyn humalaan kuin rakkauteen ja aamulla krapula seisoo edessäni lujana ja voittamattomana. Se on ainoa asia, jonne pääsee taksilla, mutta josta ei pääse taksilla pois. Kun yritän kuvailla krapulaani, olen kuin idän viisaat syvän mysteerin edessä: sana ei riitä. On vain voimakas aavistus jostain suuremmasta. On vain ihmisen kokoinen hämmästys krapulan edessä. Tai miksi minä sanon edessä, krapula ei ole edessä, se on kaikkialla. Se on jokaisessa katseessa, se on kannon viereisessä kanttarellirykelmässä, se on sateenvarjossa joka laitetaan nurkkaan kuivumaan, se on sinisissä tupperware-mukeissa, se on punahehkuisessa uuninluukussa, se on palaneiden tulitikkujen tuoksussa, se on rikkaruohoa puskevassa halkeamassa vesivoimalan parkkipaikalla. Sillä ei ole nimeä, mutta me kaikki tunnemme sen. Joskus, kun kävelen kaupungilla ja katsahdan yhtäkkiä taakseni, on kuin melkein näkisin sen. Tiedättehän tunteen: avaatte aamuyöllä pää väsymyksestä turtana jääkaapin ja juustokupu on tyhjä, vaikka aivan varmasti illalla vedit kolme siivua juustoa leivän päälle!

Joskus krapula iskee jäähakun pohkeeseeni ja silloin miestä viedään.