Jos pitää kertoa jostain, on kerrottava ukista. Ukkini -hieno ja osittain debiili mies- osasi sitten viihdyttää. Kun olin kymmenvuotias ja seisoimme aamuyöstä tammikuisella Kuopion juna-asemalla, kysäisi hän muina miehinä, tiesinkö kuinka intiaanit ennen vanhaan saivat tietoonsa milloin kapitalismi oli tulossa kylään? En tiennyt. No näin, ukkini sanoi ja kumarsi raihnaisen ruumiinsa polviasentoon ja asetti korvansa vasten kylmää kiskoa. Tule, tule kuuntelemaan, valkolaiset lähestyvät! Nostin pipoa toiselta korvalta ja menin kuuntelemaan kiskoa. Ei täältä kyllä mitään kuulu, onkohan ukilla kuulokojeesta patterit vajaat? Ukkini äkäistyi ja repäisi minut kiskolta. Hän asettui uudelleen kiskon päälle ja hihkaisi voitonriemuisesti, perkele, juna se on! Silloin se viinakramppi iski.