Istuin junassa matkalla Pasilasta Keran asemalle. Konduktööri hyöri käytävällä ja tunnelma oli vapautunut. Silti konduktöörissä oli jokin outo vivahde. Hän hymyili koulutytöille rohkaisevasti ja luonnollisen oloisesti, mutta jokin miehessä jätti vierauden tunteen. Aivan kuin hän ei olisi ollut kokonaan läsnä, aivan kuin jokin pieni, mitättömän oloinen mutta silti oleellinen asia olisi ollut toisin. Hänen askelluksessaan oli jotain erikoisen kevyttä ja ilmavaa. Kun hän saapui kohdalleni ja kumartui naksauttamaan ystäväni seutulipun, minä tajusin sen: Konduktöörin pää oli tehty marsipaanista!